Yksinäinen

Varmasti jokainen meistä on joskus tuntenut yksinäisyyttä. Mä tunnen sitä joka päivä ihan sama missä oon. Vaikka olis katu tai ostoskeskus tai vaikkapa kahvila täynnä ihmisä en koskaan tunne kuuluvani mihinkään. Mä olen irtoinainen osa tätä yhteiskuntaa jonka olomassa oloa ei tiedosta ketään muu kuin minä itse. Joskus jopa unohdan tavallaan olevani oikea ihminen. En ole koskaan kuulunut mihinkään ryhmään, enkä varmasti tule kuulumaankaan, ehkä en edes halua kuulua. Ihmiset ja sosiaalisuus ei ole koskaan ollut mun juttu. On niin outoa miten ihmiset pystyy pitämään yhteyttä toisiinsa tai pitämään huolta toisistaan ja auttamaan toisia, kun en edes tiedä miten pitää itsestäni huolta. 

Mun ainoa ystävä koskaan on ollut mun isä, mutta kun häntäkään ei enään ole. On vain minä itse, yksin. Enkä voi siitä syyttää ketään muuta kuin itseäni. Työnnän ihmiset pois, koska sitten kun on mun aika mennä en tahdo satuttaa ketään. Mä en vielä itsekkään tiedä koska mun on aika mennä, mutta tiedän, että pian. 

Vaikkei tänään olekkaan niin huono päivä mä tiedän, ettei tämä ole pysyvää. Viimeistään illalla mä olen taas siinä pisteessä, etten tiedä hengitänkö tänään viimeistä kertaa. Mä tiedän sen, koska niin se aina menee. Vaikka jotkut päivät on parempia kuin toiset niin siltikään  mitkään päivät eivät ole hyviä. Jokainen ilta mä en tiedä kauanko vielä mun keho ja mieli kestää. Mutta mä yritän, vaikken tiedä ketä varten. 

"keskellä yötä mä katselen taivasta
mietin, että minkä takii oon tässä maailmassa
vaivaamas muidenki mielii ku omaani
en oo lokaali vaan pelkkä muukalainen
oonko mä väärässä kehossa
oikeella planeetal
tai edes elossa?"
- Sairas †